|
Ensimmäinen taekwondon alkeiskurssi alkoi Kokemäellä huhtikuussa 1990. Kurssin vetäjinä toimivat Porilaiset Jarmo Mikkola (1. dan) ja Petri Rajakorpi (1. dan). Harjoitukset pidettiin pääsääntöisesti koulukeskuksen alasalissa sekä Tulkkilan ala-asteella.
Vuoden 1990 aikana järjestettiin vielä toinenkin alkeiskurssi. Tämänkin kurssin ohjaus tapahtui pääosin porilaisten toimesta. Porin taekwondoseurassa lajin aloittanut kokemäkeläinen Pasi Kuhalainen hankki jo tuolloin ohjaajakoulutusta, ja näin pohjusti ohjauksen siirtymistä kokemäkeläispohjalle.
Vuoden 1991 alussa nuoret kokemäkeläisottelijat hankkivat ensimmäisiä kilpailukokemuksiaan varsin hyvällä menestyksellä mm. nuorten SM-kilpailuista Lohjalta (kaksi mitalia) sekä Jämsän Matsuru-cup:ista. Tammikuussa 1991 alkoi myös ensimmäinen kokemäkeläisvoimin vedetty alkeiskurssi, jonka ohjauksesta vastasivat mm. Pasi ja Anni Kuhalainen, Tero ja Esa Krekula, Jarkko Mäkinen sekä Mikko Nortiola.
Tästä eteenpäin seura alkoi toimia täysin omillaan järjestäen säännöllisesti uusia alkeiskursseja, osallistumalla kansallisille TKD-leireille, sekä laajentaen toimintaansa vahvasti taekwondon kaikille osa-alueille.
|